Verkkokaupan saunassa.fi tarina syntyi jo kauan sitten. Se syntyi rakkaudesta saunaan ja saunomiseen. Kaikki ne tarinat, joita lapsena kuuli saunatontuista ja erilaisista perinne tarinoista, jäi pysyvästi mieleen. Rakkaus saunaan sai kiinnostuksen saunaterapeutiksi opiskeluun, joka puolestaan toi lisää halua perustaa tämä verkkokauppa.
Sauna on vanhimpia käytettyjä asioita historiassa. Siellä on synnytty ja siellä on pesty viimeiselle matkalle. Se on suomalaisille pyhä paikka ja sitä kunnioitetaan. Saunoja on joka niemennotkossa järvirannoilla ja se on osa suomalaista elämää. Suomessa onkin eniten saunoja suhteutettuna asukaslukuun.
Anna saunan lämmön hoitaa ja rentouttaa, auttaa palatumaan kiireestä. Viikonloppuisin voi nauttia kiireettömästä aamusaunasta ja sen virkistävästä voimasta. Mielialasta riippuen voit ottaa saunahetkiin mukaan erilaisia hoitotuotteita; kuorintoihin suolaa, hunajaa ja rentoutumiseen eteerisiä öljyjä ja löylytuoksuja. Näin saunomisesta tulee aina erilainen rentoutumisen hetki. Anna kehon lämmetä löylyn lempeään henkäykseen.
Saunan Seitsemän Salaisuutta tuotesarjasta löydät jokaiseen päivään sopivat ja hemmottelevat luomutuotteet. Kysy meiltä neuvoa, Saunaterapeutti auttaa ja kerromme mielellämme lisää. Haluamme, että saunahoidot ovat tärkeä osa omaa terveytesi hoitoa, rakkautta ja rentoutusta. Hoidetaan omaa terveyttä lempeydellä ja luonnollisesti.
Haluamme tarjota kaupassamme pienyrityksien käsityötuotteita, sekä muita saunomiseen liittyviä Suomalaisia tuotteita, jotka ilahduttavat kaikkia saunojia, vauvasta vaariin.
Hyviä saunahetkiä!
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 25.10.2022 alkaen.
saunassa.fi
Satakunnantie 100
20300 Turku
040 500 8017
info@saunassa.fi
3198300-3
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Kaikki maksaminen toimii salatussa yhteydessä.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2, Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830
www.paytrail.com
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
saunassa.fi
Satakunnantie 100
20300 Turku
040 500 8017
info@saunassa.fi
3198300-3
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Tilauksesi lähtee meiltä samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä tilauksestasi. Lähetämme tuotteet postitse pakettina, joka toimitetaan suoraan lähimpään pakettiautomaattiin tai postin noutopisteeseen, valintasi mukaan (voit valita tilauksen yhteydessä).
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Vaihto ja palautus: Kaikilla tuotteillamme on 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Vaihdon tai palautuksen kustannus sinulle on paketin postimaksun verran.
Jos haluat vaihtaa tai palauttaa, toimi näin:
1) Lähetä sähköpostia: info@saunassa.fi, ja kerro mihin tuotteeseen haluat vaihtaa vai haluatko palauttaa. Nopea tieto on meille tärkeää, jotta saamme maksun palautuksen mahdollisimman pian sinulle (luottokortti/ lasku/ tilille maksu).
2) Pakkaa käyttämätön ja myyntikuntoinen tuote samaan pakettiin, jossa sen sait, ja lähetä se postitse pakettina. Maksa postissa paketin postimaksu. Palautusosoite: Minellu Oy/ saunassa.fi, Satakunnantie 100, 20300 Turku ja laita palautuksen/ vaihdon mukana yhteystietosi!
3) Palautamme sinulle tuotteen hinnan mahdollisimman pian, riippuen maksutavastasi, kuitenkin viimeistään 14 päivän kuluessa. Verkkopankilla tai luottokortilla maksetut tilaukset palautamme suoraan tilillesi. Muista ilmoittaa myös tilinumerosi! Laskulla tilatut tuotteet, pyrimme ensisijaisesti vähentämään suoraan pois laskultasi. Pidätämme oikeuden peruuttaa tilaus, mikäli verkkokaupassamme on ollut selkeä virhe hintatiedoissa (esim. tuotteen hinta on merkitty huomattavasti alhaisemmaksi tai korkeammaksi tai jos hinnaksi on merkitty 0 €). Edellä mainituissa tapauksissa olemme viipymättä yhteydessä sinuun ja kerromme virheellisestä hinnasta.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.
sähköpostilla: info@saunassa.fi
soittamalla: 040 500 8017/ Elina Colliander, asiakaspalvelu